Mietteitä vuoristojen keskeltä

Mä en ole koskaan ollut oikeen blogi-ihminen. En tiedä miksi, mut jotenkin vaan oon tykännyt kirjotella henkilökohtaista matkajournalia ihan itseäni varten, mutta ajattelin että omasta blogista tulis kiva muisto ja tätä kautta pääsisi kaukaiset ystävätkin osallisiksi mun elämään ^^ Joka kerta reissatessani sanon vaan että seuraavalla kerralla sitten...no nyt istuskellessani täällä Seoulin läheisyydessä, keskellä vuoristoja, pienessä paikallisessa kylässä upouuden kampukseni ja dormini työpöydän ääressä kulttuurishokin pauloissa päätin vihdoinkin ihan oikeasti tarttua toimeen ja aloittaa bloggailun.

Mä olen aina ollut jonkunsortin levoton sielu, ikuinen matkalainen, ikiliikkuja. Levoton Nuuskamuikkunen joka aina kaipaa tien päälle, kohti uusia seikkailuja, haasteita ja maisemia. Mun sisäinen Nuuskamuikkunen on onnellisimmillaan paikassa, joka on tuntematon. Vieraita kieliä, uusia maisemia, paljon ihmeteltävää. Se on onnellinen junassa jossain Incheonin ja Seoulin keskustan välillä. Se on onnellinen Fuji-vuoren huipulla. Se on onnellinen Grand Canyonin reunalla, ihaillessaan sanattomaksi vetävän hiljaista, kultaista auringonlaskua.

Jos joku olisi kertonut mulle kolme vuotta sitten, että menen vaihtoon Japaniin, tapaan siellä Amerikkalaisen sekopäisen maailmanmatkaajaan, jonka kanssa muutan sitten Koreaan, olisin varmaan nauranut itseni kipeäksi. Mutta ilmeisesti ei voi pätkääkään tietää, minkälaiset kortit kohtalottarella on sulle varattuna. Ja mä sain tällaiset kortit. Tämä amerikkalainen nuorimies tuli mua tapaamaan aina Suomeen asti jouluna ja kesällä mä vuorostani reissasin hänen luokseen kauas kauas tuntemattomaan Amerikkaan. Lähdin sinne täysin nollapisteestä, en tiennyt Amerikasta juurikaan mitään eikä se ollut mua sitä ennen kovin paljon kiinnostanutkaan. Nyt kun ajattelen kesääni Kansasissa, mielen täyttää lämpö. Rakastuin siihenkin maahan täydellä sydämellä, niinkuin mulle aina käy. Mä aina sanon että pieni pala mun sydäntä jää sinne missä olen käynyt, pieni pala siitä tulee myös ikuisesti olemaan Kansasissa.

Ennen Koreaan tuloani käväisin tapaamassa rakasta siskoani Hong Kongissa, jossa hän tällä hetkellä asustelee. Vietin siellä neljä hyvin onnellista, seikkailuntäyteistä, ihanaa päivää siskoni ja Hong Kongilaisten ystävieni kanssa, herkuttelin ihanilla Hong Kong -herkuilla, shoppailin, juoksin pitkin vesirajaa Stanley-rannalla ja nautin elämästäni suurkaupungin sykkeessä. Olin jälleen kotona, Aasiassa! Ja mikä parasta, tapasin rakkaan toisen puoliskoni Katan pitkästä aikaa. ^^

Onnistuin jotenkin nappaamaan itselleni hyvän apurahan erääseen Seoulissa sijaitsevan yliopiston maisterinohjelmaan, joten sen pidempään miettimättä pakkasin jälleen kimpsut ja kampsut ja suuntasin kohti uutta ja tuntematonta. Korea maana on minulle myös melko vieras, en tiedä siitä juuri mitään koulussa opitun ja Lonely Planetista urkitun informaation lisäksi. Siksi muutto täysin vieraan kulttuurin sydämeen jännitti ja hermostutti aika tavalla, mutta täällä sitä nyt ollaan....